A-
A+
Tarkkaavaisuus on tarpeen liikenteessä liikkuessa. Maltti ja muiden huomioiminen vievät pitkälle.
Lähestyvä talvi tuo vähemmän valoa ja pimenevät illat. Kellonaikojen täysin joutava siirtäminen ei ole järkevää liikenneturvallisuudenkaan kannalta. Se voi lisätä liikenneonnettomuuksien riskiä ja häiritä normaalia vuorokausirytmiä.
Laihian keskustan alueella on ollut rakennustyömaan takia tavallista tukkoisempaa ja liikenteessä isoja ajoneuvoja. Tämä tarkoittaa, että kaikkien on oltava tavallistakin valppaimpina. Tämä koskee sekä autoilijoita, mopoilijoita, jalankulkijoita ja pyöräilijöitä että muita teillä liikkujia.
Heijastin on laihialaisenkin kukkaroon sopiva kaikkein halvin henkivakuutus. Heijastimen soisi näkyvän kevyessä liikenteessä huomattavasti nykyistä enemmän. Laihiallakin moni liikkuu tummiin pukeutuneena ja ilman heijastinta, ehkä luottaen liikaa onneensa ja omiin reaktiokykyihinsä.
Heijastimen käyttäjä suojelee etenkin itseään, mutta ottaa myös muut huomioon. Vuosikymmeniä sitten jotkut perustelivat heijastimen käyttämättä jättämistä sillä, että hakaneula tekee takkiin reiän. Heijastimia on jo vuosikausia löytynyt joka lähtöön, heijastinliiveistä tarrakiinnitteisiin heijastimiin. Ei siis ole mitään syytä olla näkymättä pimeässä.
Autoilijoiden on pystyttävä huomaamaan esimerkiksi jalankulkijat myös hämärällä ja pimeällä. Ilman heijastinta etenevän kulkijan havaitseminen on vaikeaa ja voi tuoda vaaratilanteita tai onnettomuuksia. Asiaa vaikeuttaa entuudestaan liukas tie, joka pidentää auton jarrutusmatkaa huomattavasti. Pahimmillaan se voi moninkertaistua kuivaan asvalttiin verrattuna.
Myös pyöräilijät voivat tuoda harmaita hiuksia autoilijoille. Välillä näkee vähän kokemattomampia liikenteessä liikkuvia nuoria pyöräilijöitä, jotka vaihtavat kaistaa taakseen katsomatta ja antamatta suuntamerkkiä.
Näistä syistä autoilijoiden tulee ennakoida ja laskea ajonopeutta.
Videot & podcastit
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide