Video: Mitä ihmettä? Laihia on vain noin 30 kilometriä Venäjän rajalta – "Täällä ei olla nuukia ja oteta pitempää askelta ja revitä housuja"

Jarno Ranta

Mitä ihmettä? Vain noin 30 kilometrin päässä Venäjän rajasta Etelä-Karjalassa törmää tiekylttiin, jossa lukee Laihia.

Hetkinen nyt. Laihia? Eikö se ole se paikka Pohjanmaalla, missä eurokin vaihtaa omistajaa harkiten ja kädenlämpöinen kahvi lämmitetään mikrossa uudelleen? Mitä Laihia tekee lähes viidensadan kilometrin päässä Lappeenrannassa?

No, tässä ei ole bensapumpun höyryistä syntynyt harhanäky. Totta se on. Myös Lappeenrannassa on Laihia, joka ei ole yhtä kuuluisa säästeliäisyydestään, vaan enemmänkin siitä, että se on yksi kylä monien joukossa.

Ehkäpä Etelä-Karjalan Laihia on vähän kuin Pohjanmaan Laihian serkku, joka ei koskaan oppinut pihiyden jaloa taitoa, mutta se päätti silti pitää nimen alueella asuneen suvun kunniaksi.

Kun 78-vuotiaat lappeenrantalaiset Marja-Riitta ja Risto Suikki sanovat asuvansa Laihialla, vastaus on usein huvittunut: ”Ai siellä Pohjanmaalla, missä ei osteta uusia kenkiä ennen kuin varpaat näkyy?”

Mutta ei. He ovat Lappeenrannan Laihialta, joka oli ensin kylä ja nyt myös kaupunginosa Saimaan rannalla.

Laihia on entistä Lappeen kuntaa, joka liitettiin vuonna 1967 Lauritsalan kanssa Lappeenrantaan.

Pohjanmaan Laihia tunnetaan koko Suomessa vitseistä ja säästäväisyydestä. Mutta täällä, Lappeenrannan Laihialla, elämänasenne on toisenlainen. Nuukuus ei liity "millään tavalla" Lappeenrannan laihialaisten elämään. Se on lähinnä vitsin aihe.

– Täällä ei olla nuukia ja oteta pitempää askelta ja revitä housuja, Risto vakuuttaa.

Pariskuntakaan ei enää säästä vaan kuluttaa ja nauttii elämästä, koska ikää on jo ehtinyt karttua paljon.

– Meidän ei tarvitse säästää. Se on tosi juttu. Voin sanoa sen ihan reilusti, Risto sanoo ja jatkaa:

– Olemme myös rentoja, reiluja ja iloisia laihialaisia.

Marja-Riitta nyökkää vierestä, että Lappeenrannan Laihialla kulutetaan ihan hyvällä omallatunnolla. Kun ei enää tarvitse säästää, niin ei säästetä.

– Olemme käyneet ulkomaillakin.

– Jos ei olisi varaa, silloin pitäisi säästää. Aina pitää olla varakangasta rullalla. Varakangas tarkoittaa rahaa, jos homma ei menekään suunnitelmien mukaan. Jos kaiken menettää tänään, pitää elää sen mukaan, että on pahan päivän varalle rahaa, Risto ja Marja-Riitta avaavat eteläkarjalaisten ajattelutapaa.

Minkälaisia säästövinkkejä antaisitte Pohjanmaan laihialaisille.

– Eiköhän se ole viety siellä ihan tappiin. En usko, että voin siihen enää mitään keksiä, Risto naurahtaa hyväntahtoisesti.

Lokakuun väriloisto valtaa Laihianrannantien, jonka varrella Suikin pariskunta on elänyt suurimman osan yhteisestä elämästään. Heidän kodissaan ja pihassaan näkyy pitkä, yhteinen elämä, yhteisön lämpö ja rakkaus omaan kylään ja toisiinsa.

Marja-Riitta ja Risto Suikki menivät naimisiin 1969.

– Löysimme toisemme ravintolasta. Siitä se sitten lähti.

Marja-Riitta tuli Lappeenrannan Laihialle Kuopiosta, kun hän alkoi opiskella lääkintävoimistelijaksi. Myöhemmin nimike muuttui fysioterapeutiksi, ja suurimman osan elämästään hän oli työfysioterapeutti muun muassa eri työpaikoilla, joissa hän oli ohjaamassa ja luennoimassa. Risto teki elämäntyönsä putkiasentajana.

Suikkien tontti on enemmän kuin koti. Se on elämäntyö. He ovat remontoineet Riston synnyinkotia etenkin sen jälkeen, kun Riston äiti halusi, että he jatkavat siinä isäntänä ja emäntänä. Aiemmin he rakensivat sen lähelle omakotitalon.

Pihapiiristä löytyy yli sata vuotta vanhoja historiallisia rakennuksia ja esineitä. Pihalla on esimerkiksi vanha vilja-aitta, josta on tehty tunnelmallinen kesäkeittiö. Siinä on hella ja pöydät, mutta laihialaiseen tyyliin ei ole sähkövaloja eli jotain nuukuutta kuitenkin löytyy myös Lappeenrannan Laihialta.

– Viemme sinne jonkin lyhdyn, jos on pimeää, Marja-Riitta kertoo.

Pihasauna lämpiää usein, ja puutarhassa on omenapuita ja marjapensaita. Myös mansikkamaa on ollut. Ja sisällä talossa ovat vanhat huonekalut, kuparipannut ja taulut.

– Kaikki tästä talosta, Marja-Riitta kertoo ja esittelee taloa tyytyväisenä.

Puuseppä on kunnostanut kalusteet alkuperäisen mallin mukaan. Jokaisella esineellä on tarina. Ja jokaisessa tarinassa on kiintymystä, ei nuukuutta.

– Tämä on vienyt rahaa, mutta mielellään tätä teki, kun tämä jäi meille, Marja-Riitta toteaa.

Riston vanhempien vielä eläessä tilalla oli myös eläimiä: lehmiä, sikoja ja hevosia.

Nyt talossa asuu myös Onni. Ragdoll on ystävällinen ja rauhallinen perhekissa, jonka olemus sopii täydellisesti talon rauhalliseen rytmiin. Onni seuraa isäntäväkeään kuin varjo.

Marja-Riitan ja Riston lapset Kristina ja Antti ovat rakentaneet elämänsä muualle, mutta vanhempien koti Laihian kylässä on yhä paikka, jonne voi palata vaikka vain syömään ja juttelemaan.

Eteläkarjalainen Laihia on saanut nimensä Laihian tilasta, jonka maista alue on aikoinaan lohkottu. Vieläkin noin kahdensadan metrin päässä Suikkien talosta on alkuperäinen tila, jossa ennen asuivat Aarne ja Anna-Liisa Laihia. Heidän mukaansa koko kylä ja myöhemmin kaupunginosa nimettiin.

– Tästä tämä kaikki lähti. Olen siis ihan paljasjalkainen laihialainen, Risto nauraa.

Palvelut, kuten kaupat, apteekki ja Pontuksen alakoulu, löytyvät muutaman kilometrin päästä Lauritsalasta.

Risto vakuuttaa, ettei Lappeenrannan Laihialla ole turisteille paljon esiteltävää. Hän mainitsee muun muassa Saimaan kanavan ja vuoden 1999 asuntomessualueen sekä Pontuksen kaivannon, joka on noin puoli kilometriä pitkä uoma Lappeenrannan Mälkiän ja Laihian kaupunginosien alueella. Se oli yritys rakentaa kanava Saimaalta Suomenvedenpohjaan, joka on Viipurinlahden äärimmäinen perukka ja osa Itämerta. Rakennustyötä tehtiin vuosina 1607–1608, ja niitä johti amiraali Pentti Severinpoika Juusten. Wikipedian mukaan rakennustyö keskeytyi, kun hän kuoli. Pontuksen kaivannon osia on vieläkin nähtävänä Lauritsalassa.

Kanavansuun asuntomessualueelle toteutettiin 28 omakotitaloa, kaksi rivitalokohdetta, yksi pienkerrostalo ja kaksi kerrostaloa. Lisäksi esiteltiin peruskorjauskohteena vuonna 1848 rakennettu ”Sillanvartijan talo".

Laihia on kasvanut vuosikymmenten aikana, mutta sen ytimessä elää edelleen pieni yhteisöhenki. Risto kertoo olleensa mukana perustamassa vesiosuuskuntaa 1970-luvun alussa. Silloin oli kahdeksan jäsentä, nyt osuuskunta on kasvanut noin kolmenkymmenen kiinteistön mittaiseksi, ja uusi osuuskunta eli vesi- ja viemäriosuuskunta perustettiin 2000-luvun alussa.

– Alkujaan oli vain vesiosuuskunta. Olen sen perustajajäsen.

Laihian kallioinen maasto ei tehnyt rakentamisesta helppoa. Mutta yhteisön voimin asiat järjestyivät, niin kuin ne maalla aina ennenkin.

– Täällä on hyvä asua. Voi sanoa, että hätä yhdistää meitä ihmisiä, kun olemme viemäri- ja vesiosuuskunnassa.

Suikin pariskunta on seurannut alueen muutosta läheltä.

– Ennen oli paljon lapsiperheitä. Nyt moni talo on tyhjillään tai niissä asuu yksinäisiä.

Tämä on ilmiö, jonka voi havaita lähes missä tahansa suomalaisessa kylässä: väki vähenee, talot hiljenevät.

– Sen näkee täällä Laihian kylässä oikein selvästi. Lapsiperheitä ei ole.

Mutta silti Laihia elää.

Lähellä toimii Jussin Tupa, entinen kyläkauppa, jossa nykyään nautitaan kahvia, käydään karaokessa ja lauletaan joululauluja yhdessä paikallisen papin kanssa.

Se on Lappeenrannan laihialaisten yhteinen olohuone.

Jussin Tuvassa on muutamia asiakkaita lokakuisena tiistai-iltapäivänä. Kukaan heistä ei tunnusta, että on Lappeenrannan laihialainen.

Työntekijä Minna Immonen kertoo, etteivät asiakkaat ole yhtä nuukia kuin Laihian laihialaiset.

– He ovat iloisia ja rempseitä. Tämä on hyvin ihmisläheinen alue, jossa kaikki tulevat toimeen keskenään ja on oikein mukava ja turvallinen paikka asua.

Koska Lappeenrannan Laihia sijaitsee vain noin 30 kilometrin päässä Venäjän rajalta, nykyinen maailmantilanne herättää väistämättä ajatuksia.

– Meidän molempien isät olivat lähes viisi vuotta sodassa. Tykinkantaman päässä ollaan nytkin, mutta emme pelkää, eivätkä yöunet ole menneet, Risto toteaa.

Venäjän läheisyys on fakta, mutta ei se määrää elämää, Risto vakuuttaa ja vertaa Suomea Ukrainaan.

– Ei meidän tontista ole enää mitään annettavaa.

Yllättävää on se, etteivät Suikit ole koskaan vierailleet Pohjanmaan Laihialla.

– Seinäjoen Tangomarkkinoilla on käyty, mutta ei siellä Laihian kunnassa. Ei ole ollut tarvetta lähteä katsomaan Laihian nuukia, Risto virnistää.

Mutta ehkä vielä joskus. Suikit pohtivat, että voisihan se olla hauska nähdä, millainen paikka Pohjanmaan Laihia oikeasti on.

– En tiedä, onko siellä pienteollisuutta, mutta Laihia-nimi liittyy nuukuuteen. Siihen olisi mielenkiintoista tutustua syvällisemmin.

Lappeenrannan Laihia ei ehkä ole tunnettu, mutta se on lämmin, elämänmakuinen ja tarinoiden täyttämä. Se on paikka, jossa nuukuuden sijaan vallitsee elämänilo, kyläyhteisö syntyy vesi- ja viemäriosuuskunnasta ja historiasta pidetään huolta tauluin, pannuin ja muistoilla.

Pohjanmaan Laihialla on paikkansa vitsikirjoissa, Lappeenrannan Laihialla on paikkansa sydämessä.

Ja ehkä juuri siksi molempia tarvitaan.