A-
A+
Alina on tullut osaksi arkea ja nyt menen paljon hänen ehdoillaan. Silti ehdin itsekin vielä harrastaa ja tehdä myös omia juttuja, vaikka jotkut sanoivat aiemmin, ettei isänä minulla ole enää mihinkään muuhun aikaa. –Atte Holappa
Jarno Ranta
Atte Holappa, 28, seuraa tarkasti lattialla makaavaa neljän kuukauden ikäistä tytärtään Alina Aino Sofia Holappaa. Alina kasvaa ja oppii uusia taitoja sellaista tahtia, että isällä riittää ihmeteltävää lähes joka viikolle.
Alina syntyi 10. kesäkuuta puoli yhdeksän aikaan illalla, päivä ennen laskettua aikaa. Esikoinen ei jäänyt pitkäksi aikaa odottelemaan maailmaan tuloaan, sillä synnytys kesti kokonaisuudessaan noin kuusi tuntia.
Isäksi tuleminen jännitti Attea aluksi. Mielessä pyöri kysymyksiä siitä, mitä tuleman pitää ja miten elämä muuttuisi uuden perheenjäsenen myötä.
– Mutta aika luontevasti tämä on mennyt, kun ajatukseni ovat tasaantuneet.
Alkuvaiheen jännitys on vähitellen vaihtunut tavalliseksi perhearjeksi, jossa päivät rakentuvat pitkälti pienen tyttären rytmin ympärille. Samalla Atte on huomannut, ettei isyys tarkoita omasta elämästä luopumista.
– Alina on tullut osaksi arkea ja nyt menen paljon hänen ehdoillaan. Silti ehdin itsekin vielä harrastaa ja tehdä myös omia juttuja, vaikka jotkut sanoivat aiemmin, ettei isänä minulla ole enää mihinkään muuhun aikaa.
Liikenneopettajana isänsä kanssa työskentelevän Aten päivät alkavat yhteisellä aamupalalla. Pöydän ääressä ovat Aten lisäksi kihlattu Emilia ja Alina.
Aamuisin tytär on usein hyväntuulinen ja virkeä, joten yhteiseen hetkeen mahtuu myös leikkiä. Työpäivän aikana Atte käy mahdollisuuksien mukaan kotona lounaalla. Silloin Alina saattaa olla unten mailla tai valmiina leikkimään isänsä kanssa.
– Se riippuu vähän hänen rytmistään.
Yhteiset hetket jatkuvat jälleen illalla, kun isä palaa töistä kotiin. Silloin hänellä on aikaa tutustua Alinaan lisää ja seurata, mitä kaikkea tytär on oppinut.
Viime aikoina harjoituksissa on keskitytty erityisesti vatsallaan olemiseen. Pienet harjoitukset ovat osa Alinan kehitystä, ja isä seuraa innolla niiden tuomia edistysaskelia.
– Hän oppii koko ajan uusia taitoja, joita treenaamme hänen kehityksensä mukaan. Joka viikko tuntuu, että hän oppii jotain uutta.
Viime päivinä Atte on huomannut, että Alina tarkkailee ympäristöään aiempaa enemmän. Pään kääntyminen ja katseen suuntautuminen eri asioihin kertovat siitä, että Alina näkee koko ajan enemmän.
– Alina myös selkeästi tunnistaa. Esimerkiksi kun tulen lounaalla käymään kotona, hänelle tulee heti hymy huulille, kun hän tunnistaa minut. Toivottavasti hän odottaakin minua kotiin.
Myös käsillä tarttuminen kiinnostaa. Alina haluaa kokeilla ja tunnustella ympärillään olevia asioita.
Ruokailukin on muuttunut, kun Alina on alkanut opetella kiinteiden ruokien maistelua.
– Sitä on ollut hauska seurata.
Atte kuvailee itseään rauhalliseksi ja osallistuvaksi isäksi. Hänelle tärkeää on olla mukana tyttären arjessa ja oppia ymmärtämään tämän tarpeita.
Vanhemmuuteen ei kuitenkaan ole olemassa yhtä valmista käsikirjaa. Jokainen lapsi on omanlaisensa, ja sopivat toimintatavat löytyvät vähitellen yhteisten kokemusten kautta.
– Neljän kuukauden kokemuksella on vielä aika vaikea sanoa, mutta yritän olla arjessa mukana.
Alina on jo päässyt äitinsä Emilian kanssa tutustumaan seurakunnan ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton kerhoihin. Atte toivoo, että pääsee itsekin osallistumaan tyttärensä kanssa kerhoihin.
Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu myös vauvauinti Vaasassa, kun Alina on hieman kasvanut.
Tuoreelle isälle tärkeintä ei kuitenkaan ole kiirehtiä, vaan edetä rauhallisesti. Saman ajatuksen hän haluaisi välittää myös muille.
– Vinkiksi tuoreille isille sanoisin, että kannattaa mennä päivä kerrallaan. Netti on täynnä infoa ja kaikilla on omat kokemukset, mutta tässä on niin paljon eri vaiheita, että on hyvä mennä päivä kerrallaan ja tutustua omaan lapseen, mitkä hänelle ovat hyvät tavat. Välillä on hyviä vaiheita ja välillä huonoja.
Tuleva isänpäivä on Atelle erityinen, sillä nyt hän pääsee viettämään sitä ensimmäistä kertaa itse isänä. Päivään hän toivoo tavallista parempaa aamupalaa ja yhteistä isänpäivälounasta.
Atte on itse viettänyt vastaavia hetkiä oman isänsä kanssa, ja nyt samat tavat saavat uuden merkityksen oman tyttären myötä.
– Käymme myös paapat katsomassa. Alinalla on myös yksi isopaappa.
Isänpäivälahjatoive on yksinkertainen, sillä Atte haluaa yhteistä aikaa omien läheistensä kanssa.
Juuri läheiset ihmiset ovatkin Aten elämässä tärkeitä. Hän on seurustellut Emilian kanssa noin kuusi vuotta, ja pari meni kihloihin tämän vuoden helmikuussa.
He tapasivat aikoinaan Vaasassa yhteisissä illanistujaisissa, joissa oli mukana iso kaveriporukka.
– Sitä kautta tutustuimme.
Häitä ei ole vielä lyöty kalenteriin. Ensin pari haluaa keskittyä Alinan kasvamiseen.
Myös perheen mahdollinen kasvaminen tulevaisuudessa on ajatuksissa, mutta mitään päätöksiä ei ole tehty.
– Emme ole vielä ajatelleet niin pitkälle, sillä tämä ensimmäinen lapsemme on vielä niin tuore tapaus.
Aten isyys on vasta alussa, mutta hän on jo omaksunut hienosti tärkeät asiat eli yhdessäolon ja välittämisen. Atte on myös oppinut tuntemaan omaa lastaan ja haluaa oppia joka päivä lisää.
Mutta nyt Atte valmistautuu taas uuteen työpäiväänsä. Alina jää kotiin äitinsä kanssa, mutta lounaalla ja töistä illalla kotiin palatessa ehkä Alinan tuttu pieni hymy toivottaa isän taas tervetulleeksi kotiin.
Tämä pieni, mutta iso odotus saa Aten jaksamaan töissä. Yhteistä hetkeä perheen kanssa ei voita mikään.
Videot & podcastit
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide