A-
A+
Jarno Ranta
Laihian uimahalli avautuu asiakkaille torstaina noin kolmen kuukauden tauon jälkeen. Kesän aikana halliin on uusittu kokonaan ilmanvaihtokoneet. Urakan hinta on noin 200 000 euroa.
Laihian Tilapalvelu Oy:n kiinteistönhoitaja Pasi Kleemola kertoo, että vanhat ilmanvaihtokoneet olivat tulleet tiensä päähän. Ne olivat huolehtineet uimahallin ilmanvaihdosta sen valmistumisesta eli vuodesta 1997 lähtien.
Ongelmat kärjistyivät viime talvena. Ilmanvaihtokoneen moottorit hajosivat ja puhaltimien laakeroinnit rikkoutuivat. Myös lämmön talteenottotorni vaurioitui, kun sen levyt, pellit ja eristeet irtosivat. Ilmankulku vaikeutui lähes kokonaan.
– Hyötysuhde oli periaatteessa nolla eli kaikki lämmin ilma meni pihalle. Tässä uudessa koneessa ei ole sitä ongelmaa, sillä se ottaa kaiken lämmön talteen, mitä tulee hallista, Kleemola kertoo.
Uuden ilmanvaihdon pitäisi parantaa myös hallin olosuhteita ja pienentää energiankulutusta. Tarkkoja säästöjä voidaan hänen mukaansa arvioida vasta myöhemmin.
– Varmasti vuoden päästä tiedämme, mitä säästöjä syntyy.
Aiemmin ilmanvaihdon ongelmat näkyivät esimerkiksi talvella höyrynä ja huurtuneina ikkunoina. Vaikka uimahallissa oli lämmintä, lämpö karkasi ilmanvaihdon mukana ulos.
– Tämä uusi kone kierrättää aika hyvin lämpöä koneen sisällä ja ottaa sen hyötykäyttöön, Kleemola sanoo.
Laihian Tilapalvelu Oy:n kiinteistöpäällikkö Juha Ervingin mukaan ilmanvaihtokoneiden uusiminen tuli viime hetkellä.
– Nyt oli aivan viimeinen hetki uusia ne, sillä koneet eivät olisi menneet enää yhtäkään vuotta, koska ne olivat niin hajalla, Erving sanoo.
Vanhojen koneiden rikkoutumiset työllistivät myös Kleemolaa. Uimahallista soitettiin hänelle ajoittain jopa kotiin, kun ilmanvaihdossa oli ongelmia.
– Sitten on pitänyt kotona selvitellä, mikä on ollut vialla. Olen myös tullut aikaisin aamuisin töihin ennen uimahallin avaamista ja tutkinut, mistä löydän vian.
Viime vuosina uimahalli on jouduttu pitämään ilmanvaihtokoneiden rikkoutumisen vuoksi kiinni pisimmillään kolmen päivän ajan. Halli on jouduttu sulkemaan ongelmien vuoksi myös kesken illan.
Vanhat ilmanvaihtokoneet eivät Kleemolan mukaan aiheuttaneet palovaaraa, mutta koneet olivat sisältäkin huonossa kunnossa. Ervingin mukaan huono ilmanvaihto oli ongelma myös rakennuksen rakenteille.
– Rakenteet kärsivät, kun hallissa on paljon kosteutta, eikä ilma vaihdu, Erving sanoo.
Aiemmin ilmanvaihtokoneet huolehtivat muun muassa naisten puolen, aulan ja valvomon ilmanvaihdosta. Pakkasilla näihin tiloihin tuli niin kylmää ilmaa, että Kleemola joutui etsimään omia ratkaisuja tilanteeseen.
– Pakkasilla jouduin ottamaan teknisissä tiloissa luukut auki, että sinne sai lämmintä ilmaa kiertoon. Muuta konstia en enää keksinyt.
Nyt myös näihin tiloihin on uusi ilmanvaihtokone. Sen avulla lämpöä kierrätetään aiempaa tehokkaammin. Miesten puolen ilmanvaihtokone uusittiin jo vuonna 2019 allastekniikan remontin yhteydessä.
Kleemolan mukaan ilmanvaihtokoneiden uusiminen olisi pitänyt tehdä jo aiemmin, mutta investointi on ollut kallis.
– Tämä ei ole halpa investointi, mutta se on hyvä.
Ennen uimahallin avaamista tehdään vielä perussiivoukset loppuun ja säädetään uudet ilmanvaihtokoneet.
– Torstaina kaikki pitäisi olla kunnossa, Kleemola sanoo.
Kleemola täytti uimahallin molemmat altaat keskiviikkona 23. syyskuuta. Tämän jälkeen vesi alkoi kiertää ja lämmetä vähitellen.
Isossa altaassa on vettä noin 280 kuutiometriä ja pienessä hieman yli 20 kuutiometriä.
Altaiden vettä ei vaihdeta kokonaan vuosittain. Vettä vaihtuu päivittäin noin kymmenen kuutiometriä huuhtelun yhteydessä.
– Siksi altaissa vettä ei kannata vaihtaa kokonaan joka vuosi vaan joka toinen vuosi.
Kleemolan mukaan altaiden vedenlaatu on pysynyt hyvänä. Terveystarkastaja tarkistaa altaat kerran kuukaudessa.
Kylmäaltaassa on aiemmin ollut ajoittaisia bakteeriongelmia, mutta Kleemolan mukaan tilanne on sittemmin saatu hallintaan. Kylmäaltaan vettä vaihdetaan nykyisin useita kertoja viikossa, jotta allas pysyy puhtaana.
Uusi ilmanvaihto ei jää Laihian uimahallin viimeiseksi remontiksi. Ervingin mukaan tulevina vuosina on tarkoitus uusia myös lämmönvaihdin ja parantaa ilmanvaihtokoneiden lämmön talteenottoa.
– Allasveden kautta pystymme ottamaan lämpöä talteen, ja sellainen muutos varmasti tehdään jossain vaiheessa. Vielä ei ole tarkkaan tiedossa, koska nämä tehdään, mutta tulevina vuosina.
Kleemolan mukaan seuraava suurempi remontti voi olla altaiden uudelleen laatoitus. Se voi tarkoittaa jopa puolen vuoden sulkua, mutta tarkkaa ajankohtaa ei vielä tiedetä.
– Se on edessä viiden vuoden sisällä, ja sulun pituus riippuu siitä, kuinka taitavat miehet sinne saadaan.
Kleemola uskoo, että uimahalli palvelee laihialaisia ja ympäristökuntien asukkaita vielä pitkään, ainakin seuraavat kolmekymmentä vuotta.
Laihian kunta on luvannut hyvittää pitkää kesäsulkua voimassa olevien uintikorttien haltijoille. Vapaa-aikapäällikkö Minna Hankaniemi kertoi kesäkuussa Kyrönmaa-lehdelle, että kunta myöntää uintikortteihin enintään kaksi kuukautta lisää käyttöaikaa, koska sulku oli tällä kertaa kaksi kuukautta tavallista pidempi.
Laihian uimahalli on ollut aiemminkin pitkiä aikoja suljettuna remonttien vuoksi.
Halli oli kiinni elokuusta 2013 helmikuuhun 2014 miesten saunasta alkaneen tulipalon jälkitöiden vuoksi.
Vuonna 2018 alkanut remontti oli vielä laajempi. Silloin uusittiin allaslaitetekniikka, laatoitettiin käytäviä sekä laajennettiin saunoja ja pukutiloja.
Lähes miljoonan euron peruskorjauksen jälkeen uimahalli avattiin lokakuussa 2019.
Videot & podcastit
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide