A-
A+
Tiina Keinänen on Laihian seurakunnan uusi kirkkoherra.
Jarno Ranta
Jarno Ranta
Laihian seurakunnan uudeksi kirkkoherraksi valittiin tänään tiistaina laihialainen 41-vuotias Tiina Keinänen. Asiasta päätti kirkkovaltuusto.
– Toivottavasti saisin työkavereideni kanssa juoda jotkut mukavat kahvit ja luottamushenkilöidenkin.
Keinänen haluaa juhlia valintaansa myös oman puolisonsa kanssa.
– Jos me pääsisimme karkaamaan johonkin tämän kunniaksi, se olisi oikein ihanaa. Meille olisi varmasti pitsalla käynti luksusta, kun meillä on pienet lapset. Pääsisi hetken viettämään laatuaikaa. Herkkupitsani on varmasti perusitalialainen, missä on mozzarellajuustoa ja tomaattia.
Keinänen on kiitollinen valinnastaan ja pitää sitä isona luottamuksen osoituksena.
– Olen Laihian seurakunnalle jo menneestä kiitollinen. Olen saanut olla täällä kolmekymppisenä Suomen nuorin vt. kirkkoherra vuonna 2013. Silloin minuun ja taitoihini luotettiin ja sain luotsata porukoita ja nyt vakituisemmassa pestissä, mikä merkitsee paljon. Laihia ja laihialaiset ovat minulle tosi rakkaita.
Keinänen pääsee nyt osaksi pitkää perinnettä.
– Kun Laihian seurakunta aloitti itsenäisenä seurakuntana 450 vuotta sitten, silloin oli ensimmäinen kirkkoherra täällä. Sitä ennen olimme Kyrön kappeliseurakunta ja Isossakyrössä oli kirkkoherra. Tänne tuli itsenäinen seurakunta, koska laihialaiset eivät pitäneet Kyrön kirkkoherrasta, Keinänen naurahtaa.
Keinäsen valinta ei ollut yksimielinen, sillä Harri Yli-Huita kannatti isokyröläisen Vihtori Leskelän valintaa kirkkoherraksi. Syyksi Yli-Huita mainitsi sen, että lappeenrantalainen Pirkko Hänninen ja Keinänen kannattivat samaa sukupuolta olevien avioliittoa Kyrönmaa-lehden kevättalven kyselyssä. Leskelä ei tätä kannattanut.
– Meillä oli kolme melko tasaväkistä ehdokasta. Heillä kullakin olivat omat vahvuutensa ja heikot puolensa. Itse pidän erona raamatullista kysymystä eli avioliittonäkemystä. Siinä naisilla oli vapaampi näkemys, ja Vihtorilla oli perinteinen, Raamattuun sitoutunut näkemys. Kun tavalliset seurakuntalaiset eivät saa äänestää, me edustamme heitä. Aktiiviseurakuntalaiset ovat ottaneet minuun paljon yhteyttä, ja olen heidän kanssaan samaa mieltä eli kannatan Vihtori Leskelän valintaa kirkkoherraksi, Yli-Huita sanoi.
Keinänen sai suljetussa lippuäänestyksessä 16 ääntä ja Leskelä 2. Hänninen ei saanut ainuttakaan ääntä. Yksi äänesti tyhjää.
– Jokaisella on oikeus äänestää sitä ehdokasta, jonka kokee omassa sydämessään ja omassatunnossaan oikeaksi. Riippumatta siitä, ketä tässä on äänestetty, yhteistyötä teemme hyvässä hengessä Laihian seurakunnassa. Meidän kirkolla on maailman paras sanoma vapahtajasta, Jeesuksesta. Meillä on upea yhteisö täällä Laihialla. Meillä onkin paljon enemmän yhdistäviä tekijöitä kuin erottavia, Keinänen sanoi Kyrönmaa-lehdelle.
Virkamääräyksen kirkkoherran virkaan antaa Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli. Keinäsen virkamäärys vt. kirkkoherrana on tällä hetkellä elokuun loppuun asti.
Keinänen tekee historiaa, sillä hän on vasta toinen nainen, joka on valittu Laihian seurakunnan kirkkoherraksi.
– Nöyrin mielin lähden työtä tekemään. Ensin pitää katsella ja tutustua ja sitten yhdessä työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kanssa hakea strategista suuntaa. Siihen meillä on hyvä mahdollisuus, kun seurakuntavaalitkin ovat tulossa syksyllä, Keinänen sanoi valintansa jälkeen Kyrönmaa-lehdelle.
Vuosina 2015–2019 Laihian kirkkoherrana oli Kouvolan seurakunnan entinen kappalainen Marja-Liisa Mäki.
Kyrönmaa-lehti uutisoi toukokuussa 2019, että Mäki oli irtisanoutunut Laihian seurakunnan kirkkoherran virasta 31. toukokuuta 2019. Kirkkoherran ero johtui ilmeisesti seurakunnan työyhteisökyselystä, jonka tuloksista kirkkoneuvosto lähetti tiedonannon tuomiokapitulille. Seurakunnan työyhteisön lisäksi työyhteisökysely suunnattiin kirkkoneuvostolle ja kirkkovaltuuston puheenjohtajille. Kyselyn tuloksista ilmeni, että seurakunnassa oli työnjohdollisia ongelmia, jotka kulminoituivat kirkkoherra Marja-Liisa Mäen johtamistapaan.
Valmistelutyöryhmä katsoi, että Tiina Keinäsellä on parhaat edellytykset hoitaa vaativaa Laihian seurakunnan kirkkoherran virkaa. Valmistelutyöryhmään kuuluivat kirkkovaltuuston puheenjohtaja Lea Ranne, kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Pekka Koskinen, kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Sauli Tuomela, kirkkoherran vaalin valmistelija Petri Hautala sekä talouspäällikkö Eija-Maria Tuomela-Paulasaari.
– Kapitulin lausunnon, ansiovertailun, haastattelujen ja henkilöarvioinnin pohjalta Tiina Keinänen nousi ykköseksi kaikilla osa-alueilla, Hautala selvitti.
– Kirkko elää murroksessa, ja Tiina Keinänen pystyy kokoamaan seurakuntalaisia yhteen. Sitä me tarvitsemme, Sauli Tuomela sanoi.
Myös kirkkoneuvosto esitti kirkkovaltuustolle, että Laihian seurakunnan kirkkoherraksi valitaan Keinänen.
Harri Yli-Huita jätti kirkkoneuvoston esityksestä eriävän mielipiteen. Yli-Huita esitti valittavaksi kirkkoherran virkaan Vihtori Leskelää. Yli-Huita perusteli ehdotustaan sillä, että hänen mielestään Leskelällä on parhaimmat edellytykset hoitaa kirkkoherran tehtävää Laihialla. Yli-Huidan esitys ei saanut kannatusta.
Laihian uusi kirkkoherra Tiina Keinänen on koulutukseltaan teologian maisteri.
Uransa Laihian seurakunnassa teologina huhtikuussa 2010 aloittanut Keinänen on toiminut muun muassa vs./vt. kirkkoherrana Kurikan seurakunnassa ja Vaasan suomalaisessa seurakunnassa. Vakituinen virka hänellä on ollut Vaasan suomalaisen seurakunnan hallintokappalaisena.
Kyrönmaa-lehden kevättalven laajassa sähköpostikyselyssä Keinänen kertoi, että hän on jo useamman vuoden kaivannut päästä palvelemaan kotipaikkakuntansa seurakuntayhteisöä, johon itsekin kuuluu. Keinänen koki johdatuksena, että virka avautui haettavaksi, kun kirkkoherra Antti Yli-Opas lähti Naantalin kirkkoherraksi.
– Olen myös ikävöinyt työtä seurakuntalaisten parissa, viimeisimmät työtehtäväni ovat olleet hyvin hallintopainotteisia. Kaikki kolme lastani ovat syntyneet, kun olen asunut Laihialla. Tämä on meidän kotimme, Keinänen kertoi.
Keinänen kannattaa samaa sukupuolta olevien parien kirkollista vihkimistä. Kyrönmaa-lehden kyselyssä hän lupasi sallia kirkkoherrana samaa sukupuolta olevien kirkolliset vihkimiset Laihian seurakunnassa.
– Uskon, että Jumala on luonut kaikki ihmiset ja jokainen on Jumalan luomana Hänen kuvansa ja mittaamattoman arvokas. Jeesus taas asettui marginaalissa elävien, syrjittyjen ihmisten puolelle. Näin myös meidän tulee tehdä. On hyvä muistaa, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko ei ole vuosikausiin opettanut homoseksuaalisuuden olevan millään muotoa synnillistä.
Keinäsen mielestä Raamatun kohdat, joiden on perinteisesti tulkittu tuomitsevan homoseksuaalisuutta, käsittelevät todellisuudessa aivan eri asioita kuin 2020-luvun homoseksuaalisia parisuhteita.
– Haluan puhua siitä, että kunnioitamme ja arvostamme toisiamme. Meitä on eri tavalla ajattelevia ihmisiä seurakunnissa, ja Kristus on meille kaikille yhteinen.
Keinänen katsoo, että lapsissa on kirkon tulevaisuus myös Laihialla, vaikka matalan syntyvyyden myötä lasten määrä vähenee.
– Haluan panostaa edelleen laadukkaaseen varhaiskasvatukseen. Meidän tulee jatkuvasti pohtia, miten tavoitamme lapset, kun valtaosa on päivät kunnan varhaiskasvatuksessa. Tarvitaan yhteistyön kehittymistä, mutta mahdollisesti myös lisää kerhoja tapahtumia iltoihin ja viikonloppuihin, kun perheillä on vapaa-aikaa, Keinänen kertoi Kyrönmaa-lehden kyselyssä.
Keinänen luonnehti itseään avoimeksi ja keskustelevaksi johtajaksi, joka on innostunut ja on parhaimmillaan innostava.
–Tehtäväni on mahdollistaa seurakunnan työntekijöiden työskentelyä parhaalla mahdollisella tavalla, kannustaa ja sparrata. Haluan kuulla ja kuunnella työtovereita, jotka ovat oman työnsä parhaita asiantuntijoita. Myös luottamushenkilöiden kanssa yhteistyö on keskustelevaa ja avointa: seurakuntaa johdetaan yhdessä. Hengellisenä johtajana haluan helposti lähestyttävä, seurakunnan keskellä sekä osallistava paimen.
Valintansa jälkeen Keinänen totesi, että tällä hetkellä kaikista tärkeintä on keskittyä tavoittamaan ihmisiä, jotka eivät ole vielä paljon seurakunnan kanssa tekemisissä tai ovat jo ehkä lähteneet seurakunnasta.
– Tärkeä tavoite on, että voimme kysyä enemmän seurakuntalaisilta, mitä he toivovat ja minkälaista toimintaa järjestetään ja miten sitä voidaan kehittää. Toiveena on myös, että evankeliumi kuuluu sellaisillekin ihmisille, jotka eivät jatkuvasti istu meidän tilaisuuksissa.
Kirkkovaltuusto hyväksyi hautausmaiden hoitosuunnitelman. Kirkkovaltuuston esityslistan mukaan hoitosuunnitelmassa määritellään hautausmaille kuuluva perushoidon toimenpiteet, seurakunnan ja omaisten vastuut.
Hoitosuunnitelmassa huomioidaan seuraavien vuosien kunnostamis- ja kehittämiskohteita. Talouspäällikkö Eija-Maria Tuomela-Paulasaaren mukaan ympäristöohjelman mukaisesti hoitosuunnitelmassa on huomioitu muun muassa luontoarvot, kevyemmän hoidon alueet, vieraslajien torjunta ja jätteiden lajittelu.
– Hoitosuunnitelman laadinnassa on käytetty Seurakuntapuutarhurit ry:n vuonna 2022 julkaisemaa ”Hautausmaan hoitosuunnitelman laadintaopas” kirjasta.
Kirkkovaltuusto myös valitsi vaalilautakunnan marraskuussa käytäviin seurakuntavaaleihin. Valituiksi tulivat varsinaisiksi jäseniksi Erkki Aro puheenjohtajaksi, Sirpa-Liisa Viianen, Päivi Miskala, Sami Korpiniemi, Marja-Liisa Harri ja Tiina Keinänen. Varalle valittiin Lea Ranne, Janne Laine, Heikki Latva-Nikkola ja Raimo Halvars.
Talouspäällikkö Eija-Maria Tuomela-Paulasaari on virkavapaalla 15.4.2026 –24.2.2027 ja viransijaisena toimii Sari Koivula.
Nuorisotyönohjaaja Henna Nortunen on virkavapaalla 21.3.–9.12.2026 ja viransijaisena toimii Sanna Ikonen.
Kasvatuksen lähiesimies Johanna Rinkinevalle on myönnetty ehdollista virkavapautta ajalle 1.5.2026–10.1.2027.
Videot & podcastit
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide