A-
A+
Olette tehneet tästä paikasta kodin ja osoittaneet, mitä yhteisöllisyys todella on. –Tiina Keinänen
Mika Pukkinen
Laihian 450-vuotisjuhlien pääviikonloppua viettiin syyskuun puolivälissä lukuisin tapahtumin. Tapahtumaviikonlopun sunnuntai alkoi kello kymmeneltä 450-vuotisjuhlamessulla Laihian kirkossa.
Messun osana Laihian seurakunnan uusi kirkkoherra Tiina Keinänen asetettiin virkaan. Hän oli virkaa tekevä kirkkoherra elokuun loppuun saakka, ja syyskuun alusta saakka hän on toiminut kirkkoherrana.
Virallinen virkaan asettaminen tehtiin osana juhlamessua, jossa toimituksen oli tekemässä Lapuan hiippakunnan piispa Matti Salomäki. Virkaan asettamisen jälkeen kirkossa kuultiin aplodit.
Messun johdantosanat lausunut ja virkaan aseteettavan esittelyn messun aluksi tehnyt Salomäki muistutti sanoissaan, että seurakunnan johtajan tärkeisiin ominaisuuksiin lukeutuu kuunteleminen, mutta myös lepo ja omien rajojensa tunnustaminen.
– On hyvä muistaa, että kristillinen usko ei tunne vain uskon työtä, vaan myös uskon levon. Jo luomiskertomuksessa jumala pyhittää lepopäivän. Lepo ei ole pois kutsumuksesta, vaan se kuuluu siihen, Salomäki sanoi.
– Tärkeää on muistaa, että kaikkea ei tarvitse olla kaikille. Kirkkoherra ei ole seurakuntansa omistama. Seurakunta ei tarvitse sinua kaikkina vuorokauden aikoina, eikä jokaista asiaa tarvitse ratkaista yksin. Hyvä johtaja osaa luottaa toisiin, jakaa vastustaa ja tunnistaa omat rajansa.
Keinäsestä tulee 450-vuotisen Laihian seurakunnan 37. kirkkoherra ja toinen naiskirkkoherra. Virallisesti Laihian seurakunnan itsenäisyys alkoi 15. syyskuuta vuonna 1576 julistuksella ja kuninkaallisella valtakirjalla. Laihia kuului aiemmin osaksi Isonkyrön suurpitäjää, osin myös Mustasaarta.
– Laihia sijaitsee kaukana pappiloista ja kirkoista, ja meidän alamaisemme, jotka siellä asuvat, eivät saa näiden seurakuntain papistolta tarpeellista opetusta jumalan sanassa ja sakramenttien käytössä niin kuin oikein olisi ja pitäisi, minkä tähden olemme nähneet hyväksi, että kappeliseurakuntaan tulee oma pastoraatti ja siihen kuuluvat siellä asuvat talonpojat, Keinänen luki vanhaa julistustekstiä saarnassaan.
Laihia on uudelle kirkkoherralle tuttu, sillä hän sai pappisvihkimyksensä Laihialla seurakuntapastorin sijaisuuteen. Välissä työ on vienyt myös muualle, mutta nyt hän on palannut kirkkoherraksi sinne, mistä kaikki alkoi vuonna 2010.
– Tämän alttaritaulun äärellä olen haparoiden pitänyt ensimmäisen messuni ja kasvanut papiksi. Olen kastanut ja vihkinyt laihialaisia sekä ollut kansanne arkun äärellä. Tämän alttaritaulun edessä olen seissyyt kaikkien kolmen lapsen kastejuhlissa ja painanut lukuisia kertoja pääni rukoukseen elämän tiukoissa paikoissa, Keinänen sanoi.
– Kiitos rakkaat seurakuntalaiset, että olette kutsuneet ja ottaneet minut vastaan. Olette tehneet tästä paikasta kodin ja osoittaneet, mitä yhteisöllisyys todella on. Saan nyt liittyä seurakunnan perinteiseen pitkään ketjuun.
Laihialla hän pitääkin tärkeänä nimenomaan yhteisöllisyyttä, jonka hän sanoo olevan voimavara maaseudulla.
– Juhlavuonna olemme halunneet luoda katseen vahvasti tulevaan. Yhteisen juhlavuoden pääteema on ollut yhteisöllisyys. Yhteisöllinen elämä lisää hyvinvointia ja osallisuus sekä mahdollisuus vaikuttaa oman asuinpaikan asioihin lisää uskoa tulevaisuuteen, mitä me ihmiset näinä aikoina kaipaamme.
Videot & podcastit
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide