A-
A+
Lopulta yhteisön vahvuus ei synny rakennuksesta tai hallinosta, vaan ihmisistä. –Mari-Leena Talvitie
Mika Pukkinen
Laihian 450-vuotisjuhlamessun jälkeen iltapäivä jatkui Monnarilla ja koulukeskuksessa. Messun ja juhlallisuuksien välissä Laihian reserviläiset järjestivät keittoruokailun vieraille koulukeskuksessa. Juhlallisuuksissa kuultiin puheita ja musiikkia. Muun muassa Laihian mieslaulajat esittivät tapahtumassa Laihian laulun.
Valtioneuvoston tervehdyksen 450-vuotisjuhlaan toi tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie, joka oli saapunut Laihialle käytännössä suoraan Shanghaista, missä hän oli kertomansa mukaan ollut edistämässä Suomen koulutusvientiä.
– Aina mukava tulla takaisin juurille, Talvitie sanoi puheensa aikana.
Talvitie on asunut Laihialla elämänsä aikana, ja hänellä on edelleen paljon sukulaisia kunnassa. Ministeri kävi muun muassa maailmalta palattuaan nukkumassa juhlallisuuksia edeltäneen yön edelleen Laihialla asuvan isänsä luona.
Talvitie aloitti nykyisessä ministeripestissään tammikuun lopulla 2025, ja yksi ensimmäisistä kotimaanmatkoista suuntautui Laihialle. Lähes välittömästi hän kuitenkin suuntasi Laihialta Ukrainaan, jossa EU:n kulttuuriministerit vierailivat keskustelemassa kulttuuriperinnöstä ja sen suojelusta.
Hän kertoi havahtuneensa matkan aikana siihen, miten hyökkäyssotaa Ukrainaan käyvä Venäjä pyrkii hävittämään systemaattisesti myös ukrainalaista kulttuuria. Vierailun aikana Venäjä iski Odessan historialliseen keskustaan, joka on Unescon maailmanperintökohde.
– Iskut olivat Venäjän tapa kertoa, että tiedämme teidän olevan Ukrainassa, Talvitie sanoi.
– Venäjä ei käy Ukrainassa vain raakalaismaista sotaa, vaan pyrkii systemaattisesti tuhoamaan kulttuurikohteita. Se sai minussa aikaan ajatuksen, että meidän on ymmärrettävä myös Suomessa, miten merkityksellistä on kaikki sellainen kulttuuri, joka vahvistaa meidän yhteisöllisyyttämme erityisesti tässä ajassa.
Yhteisöllisyys on olut myös Laihian 450-vuotisjuhlien teema. Ministeri sanoikin, että juhlavuodessa yhteisöllisyys on käynyt ilmi. Laihialaiset eri yhteisöt ovat järjestäneet erilaista toimintaa koko kalenterivuoden ajan.
– Pienillä paikkakunnilla kulttuurin merkitys näkyy konkreettisesti esimerkiksi kylätaloilla järjestettävissä konserteissa ja harrastusryhmissä, joihin kaikki ovat tervetulleita. Se näkyy myös paikallishistorian vaalimisessa ja Laihialla tietysti nuukuudessa.
– Lopulta yhteisön vahvuus ei synny rakennuksesta tai hallinosta, vaan ihmisistä ja siitä, että he haluavat toimia lähiyhteisönsä hyväksi. Juuri siinä Laihia on ollut vahva 450 vuoden ajan.
Itsenäinen Suomi täyttää ensi vuonna 110 vuotta. Suomalaista kulttuuria korostetaan ministerin mukaan juhlavuoden aikana.
– Olemme pyytäneet esityksiä kulttuuriteoista ympäri Suomen ja tulemme loppuvuoden aikana kokoamaan 110 kulttuuritekoa, ja annamme täten aineettoman lahjan itsenäiselle Suomelle, Talvitie kertoi.
Videot & podcastit
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide