Reportaasi: Arkemme sankarit, ruokapalveluammattilaiset, mahdollistavat sen, että 1500 laihialaiskoululaista saa jokaisena koulupäivänä istua valmiiseen pöytään

Erika Leppihalme

Kello on seitsemän torstaiaamuna, kun astun Laihian yhtenäiskoulun keittiön tiloihin sisälle. Katja Lager, yksi koulun ruokapalveluammattilaisista, tervehtii minua iloisesti ja opastaa pukuhuoneeseen. Vaihtaessani kengät ja sitoessani hiukset tunnen samanlaista jännitystä kuin joskus ennen ensimmäistä TET-harjoittelupäivääni. Tunnen itseni osaksi heitä, mutta kuitenkin hieman erilaiseksi kertakäyttöinen hiusmyssy päässäni.

Nostalgia ja jännitys valtaavat minut, sillä olen elämäni aikana saanut yhteensä kuusi vuotta nauttia ruoasta, joka valmistetaan juuri täällä. Olen noiden vuosien aikana kuitenkin vain kurkkinut ja pohtinut, mitä salaisuuksia keittiö pitää sisällään. Nyt pääsen itse kulissien taakse.

Kello 7.05 astun keittiön puolelle, jossa käynnissä on jo täysi tohina. Lager ottaa esille isoja hedelmätölkkejä ja alkaa leikata tuoreita omenoita ja banaaneja.

– Tässä valmistuu Rauhalan koulun välipala, hedelmäsalaatti.

Veitsi takoo leikkuulautaan myös hänen takanaan, jossa valmistuu salaatti päivän lounaita varten. Keittiön suurimmalle pöydälle ladotaan uunivuokia vieri viereen. Pinkkiin työpaitaan pukeutunut työntekijä ottaa vuokasprayn käteen ja alkaa maalata sillä vuokia yksitellen.

– Saanko laittaa radiota vähän kovemmalle, kun mä en kuule mitään joululauluja? kuuluu jostain toive.

– Mua aina rupeaa ahdistamaan, kun jokaiselta kanavalta tulee samaa pimpeli pompeli pam pam, kuuluu vastauksena.

Pimpotuksen sijasta radiosta alkaa kuulua Taylor Swiftin The Fate of Ophelia -kappale. Pöydälle kasattujen nuudelipakettien viereen tuodaan pakastekasvispusseja sekä marinoituja kanapaketteja. Tänään syödään broileri-nuudelivuokaa.

– Tämä on suosituin ruoka. Meillä on viiden viikon kiertävä ruokalista, joka on näkyvillä oppilaille.

Kiertävä ruokalista ei kuitenkaan tarkoita aina samaa ruokaa.

– Kalapäivänä on kalaa, mutta ruoan muotoa pystytään muuttamaan. Pyrimme valmistamaan muun muassa erilaisia pihvejä, jottei aina olisi samaa, samassa muodossa. Herkkuruokiin ei kuitenkaan pidä mennä sattumaan, Lager naurahtaa.

Keittiö järjestää kyselyjä oppilaille, joiden avulla kartoitetaan, mistä ruoista he pitävät ja nämä otetaan huomioon suunnittelussa. Uusi ruokalista on tulossa, ja se sisältää muun muassa kasvisruokalistan ja toisen puuropäivän.

Ruokalistan suunnittelussa täytyy ottaa huomioon ravintosuositukset, budjetti ja oppilaiden toiveet. Ruokasuositusten vuoksi uudesta listasta ei monen harmiksi löydy enää pinaattilättyjä.

Vierestämme kuuluu taas yksi “huomenta”, kun ruokasalin siivooja saapuu paikalle ja yllättyy minusta keittiössä. Muut rohkaisevat häntä kertomaan jotain työstään.

– Mä ainakin tykkään täällä työskentelystä. Täällä on hyvä tiimi ja Katja jakaa ohjeita.

Tähän johtajan rooliin Lager myöntyy nöyrästi. Hän on aloittanut työnsä keittiön alakerrasta, nykyisen kotitalouden luokan tiloista.

– Olen kai aina ollut kotitalousihminen, pienestä asti. Sain ysiluokalla kotitalousstipendin, joka mahdollisesti innosti tälle tielle.

Lager on käynyt Vaasan suurtalouskokkilinjan, josta myös kertyi yksi stipendi. Taloon tie vei valmistumisen jälkeen harjoittelun kautta. Harjoittelu vaihtui vakituiseksi työpaikaksi ja nyt vuosia on ehtinyt kulua jo yhteensä 28.

– Minä myös olen ollut yhdeksännenluokan TET-harjoittelussa keittiössä, minkä jälkeen päätin mennä suurtalouskokkilinjalle Vaasaan, yhtyy toinen työntekijöistä keskusteluumme.

Näistä ajoista keittiön käytännöt ovat tietysti muuttuneet, mutta eivät Laihian kouluissa niin paljon kuin olisivat voineet. Lager avaa vieressämme ison padan, jonka pohjalla lepäävät sekoittajat.

– Perunamuusi tehdään itse raaoista perunoista. Ennen tulivat jopa multaperunat ja ne kuorittiin. Nykyään perunat tulevat kuorittuina ja pusseihin valmiiksi pilkottuina. Perunan toimittaja on kuitenkin läheltä, Pohjanmaalta.

Keittiössä herää kiinnostus myös minun taustastani ja erityisesti parhaimmasta sekä kauheimmasta kouluruokamuistostani. Mainitsen, kuinka suosikkejani olivat pinaattitäytteiset kalaleikkeet sekä kalakeitto, jonka kanssa oli aina riisipiirakka. Kauhein muistoni oli näiden seurauksena varmasti eräs itsenäisyyspäivä, jolloin kalakeitto oli loppunut kesken.

– Minun aikanani oli vielä tillilihaa. Se oli minun lempiherkkuani. Sen kanssa oli sellaista tosi hyvää valkoista venyvää kastiketta, muistelee Suvi Mäkelä. Vastakai’uksi hän saa kuitenkin vain vastenmielisiä ilmeitä.

Hieman iljettävä mielikuvani tillikastikkeesta vaihtuu sieraimiini leijailevaan tuoksuun, ja katsahdan oikealle, jossa kärrylle on ladattu kasa maustepurkkeja. Niiden vieressä suuressa padassa sekoittuu kermainen kastike. Kärryllä on ainakin seitsemää eri maustetta, joista jokaista pääkokki Jani Luoma heittää kastikkeeseen varmoin ja tottunein ottein.

Kierrän suuren pöydän taakse, nurkkaan, jossa on minikeittiö, diettikokin alue. Minikeittiön viereiselle kärrylle on ladottu pienempiä ja yhä pienempiä uunivuokia. Ruoka näyttää hieman erilaiselta ja jokaisen astian reunassa on tarkennettu teksti; yhdessä gluteeniton, toisessa laktoositon ja kolmannessa maidoton. Pöydällä on avattuna kaurakermapurkki, jonka vieressä on leivontakulho täynnä kermaista kastiketta. Diettikokki vahvistaa, että tässä valmistuvat erityisruokavalioisten ruoat. Jokainen tarkkuudella ja käsin.

Isolla pöydällä on myös aloitettu ruoan valmistus. Jokaisen vuoan pohjalle ladotaan nuudelikennoja. Pakastekasvipussi avataan ja se levitetään päälle. Viimeiseksi avautuu keltaisen oranssia marinointikastiketta sisältävä broilerpaketti, joka levittyy kaiken päälle. Lopuksi siniset kumihanskat hämmentävät jokaista vuokaa.

Näky yllättää minut, sillä olen yksi niistä monista, jotka ovat uskoneet, että keittiössä ainoastaan lämmitetään valmis ruoka.

– Laihian kunta on Suomen tasolla harvinaisuus, sillä jokaisessa kyläkoulussa on vielä oma ruokapalveluammattilainen ja keittiö, kertoo Mäkelä, samalla kun hän hämmentää vuokaa.

– Lisäksi kotimaisuus, kaikki liha on aina kotimaista. Perunat tulevat myös läheltä Mustasaaresta, lisää Lager.

Toimintamallien kautta keittiön yksi arvoista, tuoreus, korostuu. Kaikkia päivällä tarjottavia ruokia ei valmisteta samalla kertaa.

– Yhtenäiskoulun ruokalassa on kolme ruokailua. Yhdessä ruokailussa menee 6-7 vuokaa, jotka valmistetaan ja tarjoillaan sitä mukaan kun ne menevät. Näin ne tulevat suoraan uunista tarjolle, kertoo Lager.

Mäkelä kuvaa keittiön toimintaa hyvin kodinomaiseksi. Kaikki yhtyvät mielipiteeseen siitä, että isoissa keskuskeittiöissä työ olisi hyvin automaattista ja linjastomaista. Itsetehdyn ruoan valmistus takaa oppilaille tuoreuden, mutta myös sen tekijöille työn mielekkyyden.

Palaan suurimman työpisteen ääreen, jossa Lager on pohtivan näköisenä puhelimensa kanssa.

– Päiväkodilta tulee aina joka päivä tieto, ketkä erityisruokavalioiset ovat paikalla.

Vastausta odotellessa ehtii hedelmäsalaattiin lisätä appelsiinimehua. Hän kaataa sitä ensin hieman omaan lasiinsa.

– Testimaisto, hän naurahtaa.

Kun hedelmäsalaatti on valmis Lager katoaa yhtäkkiä nurkan taakse. Kiiruhdan perässä ja huomaan hänen ottavan hyllyltä yhden mustan styroksilaatikon. Hedelmäsalaatin astia saa kannen ja se lasketaan laatikkoon.

– Rauhalaan ja Veturiin menevät ruoat pakataan tällaisiin mustiin laatikoihin. Niitä säilytetään kylmiössä, mistä talonmies tulee kohta viemään ne, kertoo Lager ja napsauttaa laatikon reunat kiinni.

Mielenkiintoni siirtyy astianpesuosastolle, missä ruokapalvelutyöntekijä pesee lattiaa. Alamme keskustella rennosti opinnoistani, ja hän kertoo pojastaan. Jaamme yhteisen rakkauden Tamperetta kohtaan. Haluan tietää, mikä hänestä on parhainta tässä työssä.

– Työkaverit. Työssä on myös tietynlainen rytmi, rutiini, ja aina on jotain tekemistä. Menee päiväkin nopeammin.

– Aika menee nopeasti, kun on kivaa, minä lisään ja hän yhtyy siihen.

Keskustelumme päättyy rikkinäiseen roskiksen ripaan, joka täytyy viedä pois ettei kukaan muu satu siihen. Kuljen ison kastikekattilan ohi, ja vaaleanoranssi väri sekä itämainen tuoksu vahvistavat minulle, että tillikastike ei ole tehnyt paluutaan. Palaan ison pöydän ääreen ja haluan kuulla lisää työn parhaimmista puolista.

– Parhaimpia ovat lapset asiakkaina. Nimenomaan pienet lapset, sillä heidän palaute on aitoa ja välitöntä, kertoo Mäkelä.

– Täällä ei tietenkään ole samanlaista, lisää Luoma ja viittaa yläasteikäisiin.

Yleisesti oppilaat syövät hyvin. Muun muassa nakkikastike on joinain päivinä jopa loppunut kesken. Kasvisruokapäivät herättävät usein epäilystä. Lisäksi ruokakyselyssä tuli ilmi, että moni oppilas luulee ruoan olevan lämmitettävää valmisruokaa. Tässä uskossa oppilaiden on helppo lähteä ruokakauppaan hakemaan itse valittu valmisateria.

Menekin määrän arviointi ei ole aina helppoa, mutta hävikki täytyy silti huomioida.

– Jäähdytyskaapeissa olleet tarjoilemattomat ruoat yritetään aina tarjoilla seuraavana päivänä ensimmäisille, kertoo Lager.

Katsahdan pöydälle siniseen vihkoon, jonka päällä lukee “Dementikon muistilista”. Mitkä ovat työn haastavimpia puolia? Paljon asioita täytyy muistaa ja tehdä samaan aikaan. Tuoreuden takaamisen vuoksi aikataulutus on tärkeää.

– Nyt vaihtuu työ, huudahtaa Lager vierestäni ja avaa pahvilaatikon.

Huomenna aamulla tarjoillaan riisipuuroa ja jotta Lagerin ei tarvitse tulla aamulla kello viideksi keittämään puuroa, hän valmistaa sen Rauhalalle nyt.

Lagerin työnkuva on siirtynyt suurimmaksi osaksi keittiöstä toimiston puolelle. Hän kuvailee työtään hyvin yrittäjäluontoiseksi, sillä hän on vastuussa kaikista tilauksista. Iso keittiö toimii myös “hätäkeskuksena” pienemmille keittiöille nopeiden tarpeiden vaatiessa. Varastonhoidon lisäksi Lagerin käsityötä ovat oppilaille nettiin päivitettävät ruokalistat. Jokainen liikkuva tekijä täytyy huomioida, jotta mikään ei unohdu. Riisipuuron valmistus keskeytyy hetkeksi, sillä Lagerin täytyy viestittää Rauhalan koulun kanssa huomisesta henkilökunnan kahvituksesta. Mieleeni muistuvat Pihlajan marjamunkkipakkaukset nurkan takana.

Kello on 8.30, kun ensimmäiset nuudelivuoista ja riisipuurot ovat uunissa. On kahvitauon aika. Minulle metsästetään ylimääräinen tuoli ja tarjotaan kahvia. Pöydälle on levitettynä omien eväiden lisäksi erilaisia jouluisia konvehteja sekä pipareita, joista jokaista tarjotaan minun maistamaan.

Ruokapalveluesihenkilö Anne Lyyski avaa joulukalenterin. Pöydän päästä Lager esittelee minulle isoa käsintehtyä punaista joulukorttia. Kortti on keittiölle kiitoksena Rauhalan koulun oppilailta.

Kiireen tuntua ei ole ja nyt puhutaan kaikesta muusta kuin työstä; uutisista, porolivestä, joululahjoista, koirista ja niiden terveyshyödyistä. Kamerani on laskettu sivupöydälle, mikä vaikuttaa kenties siihen, että läsnäoloni pöydässä ei tunnu vaikuttavan puheenaiheisiin. Keskustelua seuratessani korostuu kaikkien esille nostama työkavereiden merkitys.

Kun kahvikupit on viety tiskiin, alkaa päivän hektisin vaihe. Ruokia pakataan vietäväksi pienempiin keittiöihin. Puolen tunnin kuluttua saapuvat ensimmäiset ruokailijat isoon saliin. Vauhti kiihtyy ympärilläni, kun yksi kuljettaa salaattia tarjolle, toinen kasaa kastikepulloja kärrylle ja yksi vaihtaa maitonovoja ruokasalin puolella.

Keittiön lattialle aletaan tehdä viikottaista pesua. Kahvihuoneen imurointiin ilmoittautuu vapaaehtoisena Mäkelä. Huomenna alkaa joululoma ja uusi vuosi halutaan aloittaa puhtailta lattioilta.

Vahtimestari saapuu hakemaan kärryä täynnä ruokalaatikoita. Kamerani aiheuttaa taas hämmennystä ja herättää myös hänen huomionsa.

– Kuvaatko sä mua? Seiska-lehteenkö pääsen? hän naurahtaa.

Ensimmäiset ruokailijat saapuvat isoon saliin ja tilanne tasoittuu. Nyt ruokaa valmistetaan ja tiskikonetta täytetään oppilaiden tulon mukaan kunnes kello on 14.40 ja työpäivä päättyy.

Kamerani akku on jo väsynyt kuvaamisesta, mutta haluan vielä istua alas palveluesihenkilö Anne Lyyskin kanssa kuulemaan hänen ajatuksiaan.

– Meillä on osaavia ammattilaisia töissä, joilla on kaikilla koulutus. Olemme ruoan kautta mukana lapsen arjessa ihan päiväkodissa ensimmäisestä vuodesta lähtien. Pyrimme olemaan turvallisia aikuisia ja läsnä lapsen arjessa, vaikka olemme keittiön puolella.

Lasten terveydestä pidetään huolta noudattamalla terveyssuosituksia, mutta myös huomioimalla ruoan mielekkyys toiveruokapäivillä. Erityisruokavalioiden kirjo on laaja ja se lisääntyy kasvisruoan suosion nousun myötä. Kasvisruokavalioon vaihtaessaan lapsi tai nuori saa terveydenhoitajalta valmiudet myös ymmärtää, mitä kasvisruoka on ja mistä sen proteiinit saadaan.

Lyyski nostaa esille, että oppilaiden ennakkoluuloihin ruokaa kohtaan vaikuttaa paljon se, mitä he syövät kotona ja valmistetaanko ruokaa itse. Itsetehdyllä ruoalla yritetään rohkaista maistamaan kaikkea jo päiväkodista lähtien, jotta maistamisen pelko vähenisi.

– Teemme hallaa lapsillemme, jos emme rohkaise heitä edes maistamaan.

Keittiön tarjoamalla monipuolisella ruoalla sekä ruokakasvatuksella on suuri merkitys siinä, miten lapsi suhtautuu erilaisiin ruokiin.

Lyyski kertoo kuuluvansa Ammattikeittiöosaajiin, josta hän tuo paljon oppimiaan asioita keittiölle. Tulevaisuudessa tullaan huomioimaan enemmän erilaiset aistiherkkyydet ruoan suhteen ja sisällyttämään nämä erityisruokavalioihin.

Tulevaisuuden muuttuvat tekijät toki mietityttävät. Oppilasmäärä tulee vähenemään vuosien kuluessa ja ruoan valmistuksen teollistuminen on harmillinen, mutta mahdollinen tulevaisuudenkuva. Lyyski ei halua kuitenkaan vielä liikaa huolehtia tulevaisuudesta.

– Katsotaan, mutta niin kauan ollaan ylpeitä, kun itse valmistetaan ruokaa Laihian ruokapalveluissa.