A-
A+
Jarno Ranta
Jarno Ranta
Laihian kunnan koko henkilöstä koskevat yt-neuvottelut päättyivät maanantaina 27. huhtikuuta.
Neuvottelujen lopputulos on kunnan työntekijöiden kannalta surullinen, ja he saivat masentavan vappulahjan.
Ensi maanantaina kokoontuvan kunnanhallituksen esityslistan mukaan nykyiset työtehtävät päättyvät irtisanomisiin kuuden henkilötyövuoden verran. Määräaikaisia työtehtäviä Laihian kunta vähentää viisi henkilöstötyövuotta.
Eläköitymisen vuoksi työtehtäviä lakkaa puolentoista henkilötyövuoden verran. Lisäksi kahden henkilötyövuoden verran työtehtäviä lakkaa ja/tai tehtäviä organisoidaan uudelleen.
Henkilöstöön kohdistuvien toimenpiteiden vaikutuksen arvioidaan olevan ensi vuonna 19,5 henkilötyövuotta.
– Kunnanhallitus tekee lopullisen päätöksen ensi maanantaina. Suunnitellut leikkaukset uhkaavat johtaa moniin ongelmiin, erityisesti lasten ja nuorten kannalta. Kaikista niistä vastaa vain ja ainoastaan kunnanhallitus, viestitti Kyrönmaa-lehdelle JUKO ry:n pääluottamusedustaja Mika Varala.
Kunnanjohtaja Jari Rantala esittää kunnanhallitukselle, että yhteistoimintaneuvottelujen lopputulos merkitään tiedoksi ja hyväksytään vuoden 2027 talousarvion tavoitteiden saavuttamiseksi ja talouden käyttösuunnitelmien jatkovalmistelun pohjaksi.
Laihian kunta hakee 0,9 miljoonan euron vuosittaisia säästöjä vuoden 2026 henkilöstömenojen tasoon nähden vuosille 2027–2029. Kolmessa vuodessa on tavoitteena saada 2,7 miljoonan euron säästöt.
Kunnan taloudellinen tilanne on huonontunut merkittävästi vuodesta 2024 alkaen. Syinä ovat valtionosuuksien väheneminen 1,5 miljoonalla eurolla sekä toimintatuottojen väheneminen ja toimintakulujen kasvaminen 1,3 miljoonalla eurolla. Kunnan verotulot eivät ole kehittyneet vastaavassa suhteessa.
Kunnan taloutta ovat rasittaneet myös lisääntyneet henkilöstökustannukset. Kunnanjohtaja Jari Rantala kertoi aiemmin Kyrönmaa-lehdelle, että vuodesta 2024 ne ovat nousseet 800 000 eurolla.
Kunnanhallituksen esityslistan mukaan säästötoimenpiteistä 4,5 henkilöstötyövuotta kohdistuu teknisiin palveluihin, 6 henkilöstötyövuotta sivistyspalveluihin ja lisäksi yhteensä 4 henkilöstötyövuotta hyvinvointipalveluihin, talouspalveluihin ja hallintopalveluihin. Pysyvä henkilötyövuosivähennys yt-toimilla on yhteensä 14,5 henkilöstötyövuotta.
Säästötoimenpiteet näkyvät konkreettisesti Laihian kunnan palveluissa.
Kunnanhallituksen esityslistasta selviää, että teknisissä palveluissa tehtäviä lakkautetaan ja niitä organisoidaan uudelleen sekä yhtä määräaikaista tehtävää ei jatketa. Sivistyspalveluissa yksi tehtävä lakkautetaan. Kunnanhallituksen esityslistalta ei selviä, mitä ovat nämä tehtävät.
Varhaiskasvatuksen avustavia tehtäviä organisoidaan uudelleen ja perusopetuksen ohjaajaresursseja supistetaan pääosin siten, että määräaikaisuuksia ei jatketa sekä perusopetuksessa luovutaan ei-lakisääteisestä opetusmuodosta.
Yhteensä neljän henkilötyövuoden lakkautus ja/tai uudelleen organisointi kohdistuu hyvinvointipalveluihin, talouspalveluihin ja hallintopalveluihin.
Toimenpiteitä voidaan toimeenpanna tämän vuoden aikana siten, että säästövaikutukset realisoituvat vuoden 2027 alusta lukien.
Säästötoimenpiteet eivät jää tähän.
Laihian kunta aikoo lomauttaa koko henkilöstönsä ensi vuonna määräajaksi, enintään 90 päiväksi.
Lomautuksen kokonaissäästöksi on arvioitu viisi henkilötyövuotta, jos lomautus kestää viikon.
Kunnanhallituksen esityslistan mukaan määräaikainen lomautus toteutetaan erillisen lomautussuunnitelman mukaisena. Lomautussuunnitelma annetaan henkilöstön edustajille tiedoksi.
Jari Rantala kertoi Kyrönmaa-lehdelle uuden kunnantalon harjakaisissa aiemmin maaliskuussa, että Laihian kunnan henkilöstömäärä on noin 330, joista vakituisia on liki 260.
Säästöleikkuri osuu sivistyspalveluihin siten, että yläkoulun luokkamääriä tarkastetaan. Tällä toimenpiteellä kunta hakee merkittäviä säästöjä, mutta sillä ei arvioida olevan suoranaisia henkilöstövaikutuksia.
Henkilöstön edustajat ovat ilmoittaneet, etteivät he hyväksy ehdotuksia henkilöstön aseman heikentämisestä, eivätkä henkilöstön vähentämistä.
He jättivät päätösneuvottelussa 27. huhtikuuta eriävän mielipiteen yt-neuvotteluissa käsiteltyihin ja työnantajan esittämiin säästötoimiin.
Eriävän mielipiteen mukaan henkilöstön edustajat katsovat, että suunnitellut säästötoimet ovat lyhytnäköisiä ja niillä on merkittäviä pitkäaikaisia vaikutuksia erityisesti lapsiin ja nuoriin. Henkilöstön edustajat pitävät mahdollisena, että säästötoimet voivat pitkällä aikavälillä johtaa myös kustannusten kasvuun.
Yt-euvotteluissa henkilöstön edustajat esittivät vaihtoehtoisia säästötoimenpiteitä, muun muassa ostopalvelujen tarkastelua, tarpeettomien toimielinten karsimista, kunnan myöntämien avustusten tarkastelua, äänestyspaikkojen määrän vähentämistä sekä hankintojen aiempaa tarkempaa hallintaa.
Kunnanhallitus päätti yt-neuvottelujen aloittamisesta 9. maaliskuuta. Neuvotteluja oli viisi 16. maaliskuuta ja 27. huhtikuuta välisenä aikana.
Laihian kuntaa neuvotteluissa edustivat kunnanjohtaja Jari Rantala ja hallinto- ja henkilöstöjohtaja Tommi Suvisalmi. Toimialoja koskevissa neuvotteluissa toimialakohtaiset toimenpiteet esitteli tekninen johtaja Anu Muurimäki, sivistysjohtaja Markku Laukkonen ja talouspäällikkö Timo Perälä.
Henkilöstöä neuvotteluissa edustivat pääluottamusedustaja Tarja Aikio (Mustasaari-Laihia JHL ry. 497), pääluottamusedustaja Minna Leppäkorpi (Tehyn Pohjanmaan ammattiosasto ry 677), pääluottamusedustaja Liisa Nikkilä (Jyty Vaasa ry, Jyty Vasa rf) ja pääluottamusedustaja Mika Varala (JUKO ry).
Videot & podcastit
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide