A-
A+
Botnia Bend Areenan viereiselle nurmialueelle perustetaan parkkipaikka.
JUHANI LAAKSO
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Minna Niemi on 16. heinäkuuta ilmoittanut käyttävänsä otto-oikeutta hyvinvointilautakunnan 25. kesäkuuta tekemään päätökseen urheilukeskuksen pysäköintialueista. Perusteena olivat kustannusvaikutusten selvittäminen ennen päätöksentekoa sekä oikea käsittelyjärjestys.
Otto-oikeuden käyttäminen tarkoittaa, että alemman viranomaisen käsittelemä asia siirtyy kokonaan kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Alemman viranomaisen tekemät ratkaisut eivät millään tavalla sido kunnanhallitusta. Kunnanhallituksella on asiaa käsitellessään sama toimivalta kuin alemmalla viranomaisella on ollut. Se on velvollinen tekemään asiassa uuden päätöksen. Käsiteltäväksi otetussa asiassa voidaan tehdä uusi päätös, aiemmin tehty päätös voidaan pitää ennallaan, kumota tai muuttaa, tai asia voidaan palauttaa päätöksen tehneen viranomaisen käsiteltäväksi.
Hyvinvointilautakunta on käsitellyt kesäkuun kokouksessaan urheilukeskuksen pysäköintiä ja päättänyt esittää teknisille palveluille, että Botnia Bend Areenan viereiselle nurmialueelle perustetaan parkkipaikka ja että sen rakentaminen kirjataan tulevan vuoden investointeihin ja varataan määräraha talousarvioon.
Kunnanhallitus päätti pitää hyvinvointilautakunnan päätöksen ennallaan.
Videot & podcastit
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide