Kolumni: Unelmat todeksi

Toivottavasti viihdyit edellisen tekstini (Kyrönmaa-lehti 4.9.) parissa, ja se jollain tavalla sykähdytti. Tällainen kirjoittaminen on hyvin terapeuttista ja ihanaa, että minut pyydettiin sellaista tekemään. Ajattelin tällä kertaa kirjoittaa unelmista ja niiden toteutumisesta. No oikeastaan niistä unelmista, jotka eivät vielä ole toteutuneet.

Vaikka olen saavuttanut ja toteuttanut tähän mennessä monta unelmaa, lähinnä musiikin saralla ja tiedän, että niitä toteutuu lisää tässä lähiaikoina, on silti eräs iso haave, mitä toivon kaikista eniten. Ehkä jopa enemmän kuin artistin uraa. Nimittäin oma, rakas perhe ja lapset. Jo hyvin nuorena pohdin sitä, että sitten, kun olen vanhempi, millainen vanhempi olisin ja mitä en ainakaan tekisi. Peilaten tätä omiin lapsuuden kokemuksiini.

Tiesin jo hyvin varhain, että olen erilainen, eikä lasten saaminen tai yhteiskunnassamme niin sanotun perinteisen perheen perustaminen ole mahdollista, mutta siitä huolimatta unelma on säilynyt ja elää minussa vahvasti edelleen.

Olisi niin ihanaa joskus olla isä. Olla jollekin se syli ja turva. Rakastaa häntä enemmän kuin elämää itsessään.

Onneksi työni kautta saan ja pääsen toteuttamaan sitä hoivaviettiä ja jakamaan sitä rakkautta, mikä minussa on. Toisinaan se on ihan ylitsevuotava. On tosi hassua, suloista, mutta myös haikeaa, kun lapset kyselevät ja ihmettelevät, miksi minulla ei ole lapsia eikä kumppania rinnalla. Joskus on jopa huolta kannettu siitä, olenkohan ihan yksinäinen.

Olen kiitollinen työstäni! Ja onhan minulla monta ihanaa kummilasta elämässäni! Vanhin taitaa olla jo parikymppinen ja nuorimmat alakoulussa. Minulla on yhteensä melkein nyt 10 kummilasta, mikä vastaa jo ihan suurperhettä. Minullehan kävi nimittäin jotain aivan uskomattoman ihanaa tässä jokin aika sitten.

Minusta tuli kahden aivan suloisen kaksostytön itse valitsema kummi. Heillä oli loppukeväästä koulutehtävä, missä piti luetella kummien nimet. He olivat yhteen ääneen lausuneet nimeni, vaikka en heidän kumminsa olekaan. Minähän olen heidän entinen lastenhoitajansa vuosien takaa ja olemme perheen kanssa pitäneet yhteyttä kaikki nämä vuodet enemmän tai vähemmän.

Tytöt ovat suurimpia fanejani, mikä lämmittää sydäntäni ja nyt sain heidät virallisesti osaksi elämääni. Tehtiin siitä vanhempien kanssa ihan virallisista lähettämällä allekirjoitetut dokumentit kummin lisäämisestä Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle. Aivan ihanan koskettavaa!

Minulle on ollut suuri etuoikeus ja kunnia, että olen päässyt kaikkien kummilasteni elämään vanhempien rinnalle ja itselle tuo tehtävä on ollut muutakin kuin vaan olla joku extra-aikuinen lapsen elämässä tai olla hengellinen opas lapsen elämässä. Minulle se on merkinnyt jotakin suurempaa.

Minulle se on merkinnyt elinikäistä suhdetta. Mikäli vain lapset sitä haluavat. Olen heille kyllä sanonut, että minuun voi olla yhteydessä aina, kun siltä tuntuu.

Myönnän että voisin olla parempi kummi ja pitää enemmän yhteyttä, mutta silti kaikki heistä ovat mielessäni ja sydämessäni aina. Minulle kummi- ja hoitolapset ovat olleet tavallaan sen oman lapsen korvike. Olen saanut jakaa sitä pyyteetöntä rakkautta, mitä toivon saavani jakaa joku päivä omalle lapselleni. Rukoilen ja toivon, että se unelma jokin päivä toteutuisi.

Jyrki Ikonen

Laulava lastenhoitaja